Yhteistyökumppanit

Pohjoismainen kirja-ahmatti on Pohjoismaisen kulttuuripisteen kehittämä ja johtama hanke. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat Färsaarten Pohjolan-talo, Reykjavikin Pohjolan-talo, Grönlannin Pohjola-instituutti ja Ahvenanmaan Pohjola-instituutti. Kaksi ensin mainittua ovat mukana myös hankkeen ohjausryhmässä.

Pohjoismainen kirja-ahmatti ja Nordisk Förskola -hanke ovat aloittaneet virallisen yhteistyön, jossa pyritään yhdessä edistämään pohjoismaista lastenkulttuuria ja -kirjallisuutta koko Pohjolassa. Määräaikaisia yhteistyöhankkeita on toteutettu myös Norden i Skolan -oppimisalustan, Sydkustens ordkonstskola
-sanataidekoulun ja Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen opintolinjan kanssa.

Pohjoismaisella kirja-ahmatilla on 30 testiryhmää ympäri Pohjolaa. Ne auttavat testaamaan pedagogista materiaalia ja osallistuvat myös Pohjoismaiden ministerineuvoston alaiseen seurantatutkimushankkeeseen, jota johtaa tutkija Per Lundgren. Lisäksi hankkeen yhteistyökumppaneina on pohjoismaisia kustantamoita, jotka toimittavat työryhmälle kirjojaan pedagogisen materiaalin laatimista varten.